Energia Blogi

23. elokuuta 2018 8.15

Aidot kohtaamiset lisäävät ymmärrystä energiasektorin tulevaisuudesta

Blogi | Helena Kivi-Koskinen, World Energy Council Finland

Suomessa joka toinen vuosi Tampereella järjestettävät Energiamessut ja tapahtuman aloittava Energiapäivä ovat vakiinnuttaneet asemansa suomalaisen keskustelun merkittävinä foorumeina. Energiajohtajien ja tapahtuma-ammattilaisten yhteistyössä toteutetut erikoismessutapahtumat ovat jo 30 vuotta tuoneet yhteen päättäjiä, asiantuntijoita ja ammattilaisia pohtimaan ajankohtaisia haasteita ja ratkaisuja. Nyt ne vain koskevat entistä laajempaa joukkoa ihmisiä, ja ulottuvat pitkälle yli perinteisten toimialarajojen.

Mikään artikkeli, blogi tai videoesitys ei voita tilaisuutta, jossa eri taustoista tulevat ihmiset aidosti kohtaavat toisensa. Kasvotusten tapahtuva vuorovaikutus avaa eri näkökantojen taustoja ja käytännön kokemuksia tavalla, jota muut viestinnän ja kanssakäymisen muodot voivat ruokkia ja täydentää, mutta eivät korvata. Kohtaamiset lisäävät osapuolten keskinäistä ymmärtämystä ja madaltavat kynnystä vuorovaikutukseen myös tapahtumien välillä.

Päätöksenteon laadunvarmistusta yli rajojen

Tämä on myös maailmanlaajuisen World Energy Councilin toiminta-ajatus. Energiasektori ei rajoitu kansallisvaltioiden sisälle vaan on ilmastohaasteineen entistä globaalimpi kokonaisuus. Kansallisen ja kansainvälisen päätöksenteon laadunvarmistamiseen tarvitaan jatkuvasti tarkentuvaa, luotettavaa tieteeseen perustuvaa tutkimustietoa sekä valistunutta moniäänistä julkista keskustelua.

WEC ei itse ota kantaa politiikkaan vaan tarjoaa keskustelualustan, jolla voidaan keskustella ja hakea ratkaisuja politiikasta – kestävä kehitys aina edellä. WEC tarjoaa tähän edellytyksiä muun muassa joka kolmas vuosi järjestettävässä globaalissa energiakongressissa. Seuraava eli 24. maailman energiakongressi kokoontuu Abu Dhabissa syyskuussa 2019.

Siellä muuten lavalle nousee myös suomalainen Leanheat, joka ylsi upeasti finaaliin WEC:n globaalissa startup-yritysten kisassa. WEC haluaa myös startupien kautta nostaa esiin innovatiivisia ratkaisuja yhteisiin haasteisiin. Esimerkiksi kuluttajien mukaan saaminen entistä hajautetummille energiamarkkinoille edellyttää automatisoituja ratkaisuja ja uusia palvelukonsepteja energiankäytön ohjaukseen.

Energiapäivässä esillä tärkeimmät teemat ja vaikuttajat 

Suomessa WEC Finlandin kokoama Energiapäivä 2018 tarjoaa lokakuussa Tampereella tuhdin annoksen ajankohtaista tietoa ja tilannearvioita näistä näkymistä sekä markkinoiden että mahdollisten politiikkakeinojen kannalta eri asiantuntijoiden tulkitsemina. Ohjelma huipentuu kansainvälisen energiajärjestö IEA:n Suomen energiapolitiikan maatutkintaraportin julkistukseen. Raportin esittelee IEA:n varapääjohtaja Paul Simons ja sitä kommentoi tuoreeltaan asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Ensikommentteja saadaan myös edustavalta asiantuntijapaneelilta.

Energiapäivässä voi siis helposti hankkiutua ajan tasalle niin EU:n liikkuvuuspaketin sisällöstä kuin EU:n tulevasta energiapolitiikasta sekä suomalaisten energiayhtiöiden ajankohtaisista haasteista ja edelläkävijöiden ratkaisuista. Samalla tulevat tutuiksi alan keskeiset toimijat ja mielipidevaikuttajat. Suomessa on kansainvälisestikin katsoen paljon energiasektorin osaamista ja kiinnostavia yrityksiä. Myös julkisella vallalla moderni ote, kuten voi päätellä vaikka TEM:n älyverkkotyöryhmästä ja Business Finlandin tukemasta Otaniemen älykäs energiacampus -hankkeesta. Hyviä esimerkkejä löytyy myös maakunta- ja kuntatasolta.

Tavoitteena mahdollisimman hallittu muutos

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseen liittyvä energia-alan maailmanlaajuinen murros koskee väistämättä jokaista meistä. Olemassa olevia energiaresursseja halutaan hallita teknologian ja digitalisaation keinoin entistä hajautetummissa energiajärjestelmissä, joissa myös kuluttajilla on aiempaa aktiivisempi rooli.

Energiasektorin päättäjien, asiantuntijoiden ja valveutuneiden kuluttajien keskusteluissa toistuvat nyt kolme d:llä alkavaa sanaa: dekarbonisaatio, digitalisaatio ja desentralisaatio. Niillä on tarkoitus hillitä ja hidastaa ilmastonmuutosta, jotta sen vaikutukset maapallomme elinoloihin pysyisivät siedettävissä rajoissa. Tavoitteen saavuttaminen vaatii entistä laajempaa huomiota ja päättäväisempiä otteita kaikilta sektorin toimijoilta.

Kansainvälinen yhteisö on pitkälti yhtä mieltä pyrkimyksistä korvata fossiiliset polttoaineet uusiutuvilla energianlähteillä ja vanhat, paljon energiaa kuluttavat teknologiat uusilla energiapiheillä ja mahdollisimman päästöttömillä ratkaisuilla. Kyseessä ovat tietenkin suuret taloudelliset arvot, mutta myös kehittyvissä maissa elävien ihmisten oikeus osuuteensa maailman energiavoimavaroista.

Myös ohjauskeinojen tulee perustua tieteeseen

Periaatteessa yksinkertainen tavoite energiatehokkaasta sekä vähähiilisestä ja -päästöisestä energiatulevaisuudesta on käytännössä kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Tiedon ja tutkimuksen sekä uusien palvelujen tarve on valtava, mutta aikaa muutosten hallittuun läpiviemiseen kovin vähän. Niin päättäjien kuin kuluttajien on koko ajan kyettävä tekemään kauaskantoisia valintoja parhaan saatavissa olevan tiedon varassa.

WEC:n tuoreen ”2018 World Energy Issues Monitor” -raportin mukaan esimerkiksi Suomen energiapäättäjille eniten päänvaivaa ovat viime aikoina aiheuttaneet etenkin energiantuet, EU-tason politiikkatoimien yhteensovittaminen ja Venäjä-ulottuvuus, investointihalukkuutta koetteleva sähkön alhainen hinta ja kuluttajia ärsyttävät siirtohintojen korotuspaineet, sekä markkinaohjaus ja digitalisaatio ylipäänsä. Disruptio ja epäjatkuvuudet ovat todellisia haasteita, mutta tavoitteena tulee olla mahdollisimman hallittu muutos, jossa myös ohjauskeinojen tulee perustua tieteeseen ja tutkimukseen.

Helena Kivi-KoskinenHelena Kivi-Koskinen
WEC Finland toiminnanjohtaja
Puhelin: 050 314 2955
helena.kivi-koskinen@wecfinland.fi
Twitter @HelenaKK0 @WECFinland

Kirjoittaja on WEC Finlandin toiminnanjohtaja Helena Kivi-Koskinen. WEC Finland ajaa tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa ja julkista keskustelua energiamurroksen hallintaan.

 

WORLD ENERGY COUNCILIN ENERGIAPÄIVÄ
World Energy Councilin Energiapäivä järjestetään ti 23.10.2018 Tampereella Energiamessujen yhteydessä. Energiapäivässä käsitellään polttavimmat puheenaiheet kotimaassa ja kansainvälisesti. Puhumassa mm. EU:n energia-pääosaston varapääjohtaja Gerassimos Thomas. Energiapäivän osana on kansainvälisen energiajärjestö IEA:n Suomen energiapolitiikan maatutkintaraportin julkistus. Raportin esittelee IEA:n varapääjohtaja Paul Simons ja sen vastaanottaa asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Varaa lippusi Energiapäivään >>

 

ENERGIA 2018 - THE ENERGY EVENT OF FINLAND.
Energia 2018 on alan suurin tapahtuma. Se kokoaa 23.-25.10.2018 Tampereelle alan uusimmat teknologiat, laitteet ja ratkaisut, kovimmat asiantuntijat ja tekijät. Tapahtumassa on tarjolla myös erityisen runsas määrä laadukasta asiantuntijaohjelmaa.  

Katso ohjelma >>
Lataa ilmainen pääsylippu >>

 


ENERGIA 2018 BLOGISSA

Jännempää kuin koskaan ennen
Heidi Paalatie, järjestöpäällikkö, Suomen Tuulivoimayhdistys / 12.9.2018

”Miksi ostaisin energiaa palveluna, kun pärjäämme hyvin nykyisellä mallilla?”
Leo Toivonen, myyntipäällikkö, Adven Oy / 5.9.2018

Aidot kohtaamiset lisäävät ymmärrystä energiasektorin tulevaisuudesta
Helena Kivi-Koskinen, toiminnanjohtaja, World Energy Council Finland / 23.8.2018 

Ilmastotyö kuntien vakiintunutta toimintaa
Kalevi Luoma, energiainsinööri, Suomen Kuntaliitto / 18.7.2018

Energian uusi arvo
Kari Mäki, tutkimusprofessori, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy / 18.6.2018
Sanna Öörni, Co-Creation Manager, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy / 18.6.2018

Kasvaako energia-alan yritysten innovaatiokyvykkyys Suomessa muun maailman tahdissa?
Markku Tuovinen, Lic.Sc. (Tech), Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy / 31.5.2018

Puolisen vuotta energia-alan huipputapahtumaan Tampereella - sitä ennen huolehdittava CHP:n kilpailukyvystä
Jari Kostama, johtaja, energian tuotanto, Energiateollisuus ry / 15.4.2018

VANHEMMAT ENERGIABLOGIT:

Energia 2016 blogien äänellä: Linjauksia energian ja ilmaston tulevaisuudesta
13.12.2016: Kooste

Luonto tuo meille vihreää energiaa
22.10.2016: Aslak de Silva, myynti- ja markkinointijohtaja, Narturvention

Pyhäjoella valmistaudutaan tulevaan
18.10.2016: Juha Miikkulainen Fennovoiman kehityspäällikkö

Kuluttaja siirtyy takapenkiltä kuskin paikalle
14.10.20116: Andy Lundström Chief Business Development Officer There Corporation

Yrityksille lisätuloja sähkön kysyntäjoustosta
13.10.2016: Markus Logren Kehityspäällikkö (DI) Helen

Energia-alan bloggarit: vaikuttamista ja verkostoitumista
13.10.2016: Energiamessut & Medita Communication Oy

World Energy Congress tulee Tampereelle
6.10.2016: Lauri Muranen, toiminnanjohtaja, WEC Finland

Energiatehokkuuden parantaminen maksaa itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa
30.9.2016: Ari Järvinen, toimitusjohtaja, Lamit Oy

Ekologisessa kaupungissa asuu onnellisia asukkaita
27.9.2016: Katariina Lemetyinen, myyntipäällikkö, Expomark Oy

Energiamurros haastaa myös yritysten liiketoimintamallit – mitä tekee UPM Energy?
26.9.2016: Anne Särkilahti, johtaja, UPM Energy

Puu on elintärkeää uusiutuvaa lähienergiaa
16.9.2016: Harri Laurikka, toimitusjohtaja, Bioenergia ry

Pientuotanto on yhä useamman ulottuvilla - tietoa tarvitaan
13.9.2016: Tapio Tuomi, järjestöpäällikkö, Suomen Lähienergiamliitto ry 

Energian käyttäjät päästöjen vähentäjinä
9.9.2016: Kalevi Luoma, energiainsinööri, Kuntaliitto

Energiatehokas juna - ympäristöä ja asiakasta varten
6.9.2016: Nina Mähönen, Suunnittelupäällikkö rautatielogistiikka, VR Transpoint

Tietoverkkoratkaisut ovat osa nykyaikaista energiainfraa
26.8.2016: Kari Keinänen, Tietoverkot-liiketoiminnan johtaja, Voimatel

Valinnoilla tehokkaampaan energian käyttöön
19.8.2016: Saila Seppo, Uusi energia akatemiaohjelman ohjelmapäällikkö, Suomen Akatemia

Uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden pk-yritykset työllistävät yhä kasvavan joukon ihmisiä ympäri maatamme
20.6.2016: Tapio Tuomi, järjestöpäällikkö, Suomen Lähienergialiitto ry

Yli 1000 MW kotimaista päästötöntä energiaa – tuulivoiman kehittäminen jatkuu
8.4.2016: Anna Tiihonen, tiedottaja, Suomen Tuulivoimayhdistys

Energia 2016 – Kurkistus energian tulevaisuuteen
10.3.2016: Lauri Muranen, toiminnanjohtaja, WEC Finland